Kasinopelien pelaaminen risteilyillä

Kasinopelien pelaaminen risteilyillä

Suomalaiset ovat ahkeria risteilijöitä – on aivan tavanomaista viettää viikonloppu Tallinnan tai Tukholman laivalla. Usein menemme noihin kaupunkeihin viihtymään, mutta viihde on tärkeää myös laivalla oltaessa. Kaikki eivät tietenkään edes nouse maihin, joten laivojen pitää tarjota jotakin, mihin ei maissa olla totuttu. Suositut laulajat ja yhtyeet ovat yhä useammin esiintymässä laivoilla myös uransa huippuvaiheessa, eivätkä risteilyalukset ole enää laskevien tähtien areenoita. Muutakin viihdettä silti kaivataan. Kasinopelit ovat yksi tällainen viihteen muoto.

Tutut punaiset ja valkoiset laivat

Musiikin ja tanssin ohessa Ruotsin ja Viron laivoille ovat perinteisesti kuuluneet myös rahapelit, jopa pelinhoitajien hoitamat kasinopelit omissa pelipöydissään. Moni on jopa ensimmäisen kerran kokeillut näitä pelejä juuri laivoilla. Lisäksi laivoilta on voinut löytää erilaisia pelejä kuin maista, varsinkin kolikkopelien suhteen.

Panoskoot ja samalla voitot ovat yleensä laivoilla olleet maista löytyviä automaatteja isompia. Netin kasinoiden aikakaudella tämä näkökulma on toki tullut vähemmän tärkeäksi – isojen rahojen pelejä löytyy usein netistä helposti, ja vieläpä veroista vapaana. Testaa vaikka Casinohuone Kampanjakoodi ja totea itse.

Oikeita kasinoitahan Suomessa ei toistaiseksi oli kuin yksi, Casino Helsinki pääkaupunkimme keskustassa. Tampereelle tosin on tulossa toinen Veikkauksen omistama kasino. Joka tapauksessa, mikään rahapelaamisen luvattu maa ei Suomi perinteistä kasinoympäristöä arvostaville ole ollut eikä näytä sellaiseksi lähiaikoina muodostuvan. Siksi Viking Linen ja Tallinkin tarjoamat pelipöydät ovat tarjonneet monille harvinaisen mahdollisuuden tuntea ”oikean kasinon” tunnelmaa.

Viking Linen uusin laiva, Viking Grace, on lähtenyt juuri viihdekonsepti edellä. Se pyrkii tarjoamaan Turun ja Tukholman välille aivan uudenlaisen, modernin risteilykokemuksen. Tämä näkyy myös kasinopelien tarjonnassa: Gracella on Ålands Penningautomatföreningin eli tuttavallisemmin Paf:n oma Paf Casino. Tunnelma rulettia ja blackjackia tarjoavalla kasinolla on hyvin aloittelijaystävällinen, toisin sanoen etiketti ei ole Monte Carloa ja tyhmät kysymykset on sallittu. Laivalla pelataan myös Paf Bingoa (jackpot jopa 5 000 euroa) ja yli 18-vuotiaat voivat pelata niin ikään kolikkopeliautomaateilla.

Itämerta kauemmas kalaan

Yhä useammin olemme alkaneet myös löytää tiemme Itämeren ulkopuolella kulkeville loistoristeilijöille, esimerkiksi Välimerelle tai Karibialle. Näiden merten risteilyalusten viihdetarjonta etenkin kasinopelien suhteen saa perinteiset Vikingin ja Tallinkin/Siljan alukset kalpenemaan. Kasino- ja korttipelit ovat aivan keskeinen panostuksen kohde näillä aluksilla, sillä esimerkiksi amerikkalaiset eläkeläiset rakastavat kolikko- ja korttipelejä, eivätkä lomallaan tyydy pieniin panoksiin.

Useimmilla kansainvälisillä loistoristeilijöillä on ainakin yksi erillinen huone kasinopeleille, voidaan jopa puhua ihan oikeista kasinoista monissa tapauksissa. Esimerkiksi Royal Caribbean -yhtiön laivoilla pelataan toisinaan todella isoilla panoksilla, jos vain high rollereita tarpeeksi saman pöydän ääreen saadaan. Monilla kansainvälisillä aluksilla pelien alaikäraja on kuitenkin 21 vuotta, tämä kannattaa siis huomioida.

Tyypillisimmin kansainvälisillä loistoristeilijöillä on samaan tapaan paljon kolikkopelejä kuin Ruotsin ja Viron aluksillakin. Korttipelit ovat kuitenkin suositumpia kuin meikäläisillä aluksilla: pokerista Texas Hold ’em ja Caribbean Stud ovat hyvin suosittuja. Yleensä aluksilta löytyy vähintään yksi rulettipöytä, samaten craps ja baccarat kuuluvat blackjackin kanssa tyypillisiin pelipöytiin.

Ainoat merkittävät poikkeukset luksusristeilijöiden kasinotarjontaan muodostavat Disney Cruise Line -yhtiön risteilyalukset, samaten Norwegian Cruise Line -yhtiön Pride of America -alukselta ei kasinoa löydy.